”Tästä ei Mestis-ilta paljon paremmaksi muutu”

Kajaanin Hokki kohtaa keskiviikkona viimeistä kertaa runkosarjassa Hermeksen, kun kokkolalaisjoukkue saapuu Kajaaniin. Joukkueet ovat kohdanneet toisensa kolmesti aiemmin runkosarjan aikana. Voitot aiemmista kohtaamisista ovat Hokille 2-1.

Lauantaina kotonaan Peliitoista arvokkaat kolme pistettä napannut Kajaanin Hokki kohtaa keskiviikkona kotihallissaan Kokkolan Hermeksen. Aiemmin kuluvan kauden aikana joukkueet ovat vääntäneet vastakkain kolmeen otteeseen ja joka kerralla ottelu on päättynyt maalin erolla. Hokki on voittanut kaksi aiemmista kohtaamisista, maalieron ollessa yhteensä 7-6 kajaanilaisjoukkueen eduksi.

— Ainoa asia mikä merkitsee huomenna on hetkessä eläminen. Kenenkään ei tarvitse tehdä muuta kuin laittaa persoonansa ja sydämensä täysillä likoon ja nauttia illan taistelusta täysin rinnoin. Sarjan yksi taitavimmista joukkueista vastassa kotikaukalossa niin tästä ei Mestis-ilta paljon paremmaksi enää muutu meille kenellekään, Hokin päävalmentaja Jari Laukkanen kommentoi.

Hermes on ollut viime viikkoina loistavassa vireessä ja onkin kymmenen ottelun kuntopuntarissa Mestiksen toisena. Samalla aikavälillä kokkolalaisjoukkue on jäänyt pisteittä vain kaksi kertaa, hävittyään Espoo Unitedin ja RoKin vieraana.

Hokin kokoonpanosta keskiviikon ottelusta puuttuvat sairaslistalla olevien Joni Piipposen, Oscar Leppäsen ja Tuomas Vartiaisen lisäksi armeijakiireiden takia sivussa olevat Niklas Sundfors ja Tino Metsävainio. Hyökkääjävajetta tulee paikkaamaan Radek Koblizek, joka on Hokin mukana molemmissa tämän viikon otteluissa. Maalissa jatkaa lauantaina loistavasti pelannut Sami Väliharju.

Hokki-Hermes ke 25.1 kello 18.30