Teemu Seppänen: ”Olen päässyt kokemaan paljon hienoja asioita”

Teemu Seppäsen mittava ura tuli päätökseen torstaina. Kauden loputtua yllättäen koronaviruksen takia jäi keskiviikon Hermes-ottelu hänen uransa viimeiseksi Mestis-otteluksi.

– Olo oli aika tyhjä, kun torstaina ymmärsin, että ura päättyi, Seppänen kuvaa tunteitaan.

– Vähän ristiriitainenkin olo, kun meidän ei tarvinnutkaan pelata karsintapelejä, jotka olisin kyllä voinut pelata. Silloin en tajunnut, että kyseessä on viimeinen peli ja sen jälkeen on päässä pyörinyt paljon asioita lapsuudesta asti.

Komean uransa päättymisen jälkeen SuPS-kasvatti haluaa antaa vuolaasti kiitoksia hänen uransa mahdollistaneille henkilöille.

– Isälle ja äidille kiitokset, samoin veljille ja myös Timo-serkulle, että olen voinut pelata ammatiksi. Samoin kaikki taustahenkilöt, valmentajat, pelikaverit ja kaikki. Vaimolle ja lapsille myös iso kiitos, heiltä on tullut iso tuki.

– Ei ollut varmastikaan helpoin tie valita paikka maalivahtina tämän kokoisena, 168-senttinen molari naurahtaa.

”Päätös oli minun”

Seppäselle kausi oli myös paluu kotikonnuilleen viiden ulkomailla vietetyn vuoden jälkeen.

– Sain pelata paljon, mutta kausi ei ollut sellainen, mitä halusin viimeisestä kaudesta. Eikä varmastikaan minkälaista Kajaanissa haluttiin. Tämä kausi ei ole pyörinyt mielessä, Seppänen myöntää.

– Se täytyy joukkueesta sanoa, että siellä oli koko ajan hyvä henki päällä. Erinäisistä syistä emme vain päässeet siihen tulokseen, mitä halusimme.

Uran loppuminen ei tapahtunut hiipumalla, vaan vielä viimeisen kauden ajan Seppänen toimi suuressa roolissa Hokin maalilla. Kauden aikana 33-vuotias maalivahti torjui yhteensä 43 Mestis-ottelussa.

– Ei ollut sellainen tilanne, että minut siirrettiin sivuun, vaan päätös oli minun. Olen pysynyt terveenä, eikä ole ollut loukkaantumisia ja pystyn vielä liikkumaan uran jälkeen.

– En enää tällä kaudella pystynyt tekemään asioita sillä tasolla, millä haluan ja se on syynä lopettamiselle.

Jääkiekko jatkuu elämässä, mutta muoto vaihtuu

Yhteensä 220 pelissä Hokkia edustaneelle Seppäselle kajaanilaisjoukkueessa pelaaminen on ollut tärkeä asia.

Hokkia hän edusti ensimmäisen kerran C-junioreissa. Edustusjoukkueen harjoitusrinkiin Seppänen nousi jo 15-vuotiaana.

– Itselle oli tietenkin iso juttu suomussalmelaisena päästä pelaamaan Hokki-paidassa, kun on 90-luvun alussa käynyt Suomussalmelta asti pelejä katsomassa. Pitää olla kiitollinen, että olen päässyt tekemään uraa ja on ollut hyvin tukea takana.

Jääkiekkoilua Seppänen ei jätä kokonaan taakseen, vaan hän aikoo suunnata jatkossa joukkueen taustalla tehtäviin töihin. Suunnitelmissa on siirtyminen valmentamisen pariin.

– Kevään mittaan selviää jatko, mutta eiköhän sitä jotain kiekkojuttua tule olemaan. Intohimoa kiekkoon on, mutta mennään perheen ehdoilla. Ainakaan lähivuosina en mene samalla mittakaavalla kuin nyt, joten ehkä se olisi jotain junnupuolta ja maalivahtijuttuja, Seppänen valottaa.

Uraansa maalivahti pystyy katsomaan jälkikäteen ylpeänä.

– Lapintieltä kun on lähtenyt ja olen nyt miettinyt kaikkea sitä, mitä on junnuista lähtien tehnyt. Änäriunelmaa en päässyt täyttämään, mutta pääsin pelaamaan ammatiksi ulkomailla Tanskassa ja Kazakstanissa.

– Jääkiekko on täyttänyt elämän tähän asti. Pitää olla tyytyväinen, että sain harrastuksesta ammatin ja olen päässyt kokemaan paljon hienoja asioita.

 

Katso myös 20.2.2020 tehty haastattelutuokio Seppäsen kanssa.