Teemu Seppänen palaa Hokin maalin suulle – ”Tämä on paluu kotiin”
Hokin tulevan kauden Mestis-joukkueen rakentaminen käynnistyi vauhdilla. Maalivahti Teemu Seppänen palaa Hokkiin viiden ulkomailla vietetyn kauden jälkeen. Hokin maalivahtikaksikon täydentää Tomi Rautio.
Teemu Seppänen, 32, pelasi viimeksi kaudella 2013–2014 Hokki-paidassa. SuPS-kasvatin sopimus on yksivuotinen.
– Seppänen tuo joukkueeseen rutkasti kokemusta. Hän on tähän sarjaan kärkivahti ja lisäksi Kainuun omia poikia. Hänelle olisi ollut ottajia ulkomaita myöten, mutta hienoa että asiat saatiin nopeasti maaliin ja ”Sepi” valitsi Kajaanin monista vaihtoehdoista, Hokin urheilutoimenjohtaja Joonas Karjalainen iloitsee.
Viimeiset neljä kautta Tanskassa pelannut 167-senttinen maalivahti palaa Hokkiin intoa täynnä.
– Hyvillä mielillä palaan takaisin Hokkiin, tämä on paluu kotiin. Pääsee taas asettumaan ja pelaamaan uudella innolla Mestis-kiekkoa, kun on muutama vuosi taukoa. Osaan arvostaa tiettyjä asioita suomalaisessa jääkiekossa, kun olen nähnyt muutakin, Seppänen kommentoi.

Teemu Seppänen pelasi Hokissa edellisen kerran kaudella 2013–2014.
Seppänen on aiemmin urallaan edustanut Hokkia viidellä eri kaudella. Viimeisimmän pestin päätteeksi hänet valittiin Mestiksen toiseen All Stars -kentälliseen.
– Olen seurannut seuran toimintaa, kun olen kesät Kajaanissa. Nyt asiat ovat hyvällä mallilla, seura on vakaalla pohjalla ja ympärillä on hyvä pöhinä. Kaikki asiat ovat ainakin ulospäin aiempaa paremmin.
Viisi viime vuotta Seppänen on viettänyt ulkomailla. Yhden Kazakstanissa ja neljän Tanskassa vietetyn kauden jälkeen oli aika palata takaisin Suomeen pelaamaan.
– Nyt on viisi vuotta viime peleistä Suomessa. Kazakstanissa oli hyvä kausi ja sen jälkeen on ollut helppo matkustaa. Viimeisin kausi Tanskassa ei ollut kauhean nautinnollinen, kun joukkue oli heikko. Nyt ei ole enää hinkua lähteä ulkomaille pelaamaan.
Tomi Raution optio käytetty
Hokin toisena maalivahtina kaudella 2019–2020 torjuu Tomi Rautio, joka pelasi Hokissa myös päättyneellä kaudella. Rautio teki kesällä 2018 Hokin kanssa 1+1-vuotisen sopimuksen, jonka optio astui voimaan Hokin noustua Mestikseen.
– Raution sopimuksessa oli Mestis-pykälä, joka käytettiin. Tältä osin maalivahtiosasto tulevaa kautta varten on valmis. Olen erittäin tyytyväinen kaksikkoon ja tästä on hyvä lähteä rakentamaan joukkuetta eteenpäin, Karjalainen toteaa.
Rautio torjui päättyneellä Hokissa 29 ottelua torjuntaprosentilla 91,90. Kauden päätteeksi Rautio juhli Suomi-sarjan mestaruutta.
– Hienoa päästä pelaamaan Mestistä. Viime vuonna asetin henkilökohtaiseksi tavoitteeksi, että kauden jälkeen pelaan Mestistä. Hieno homma koko Kainuulle, että Hokki nousi sinne minne kuuluukin, Rautio hehkuttaa.
Hokilla on kasassa kahdeksan pelaajasopimusta.
Hokin sopimustilanne 13.5.2019
Maalivahdit (2):
1 Teemu Seppänen 2020
74 Tomi Rautio 2020
Puolustajat (3):
5 Henri Kyllönen 2021
8 Eetu Martikainen 2020
77 Alejandro Ramirez 2020
Hyökkääjät (3):
17 Jussi Vikholm 2020
21 Miko Kilpeläinen 2020
23 Teemu Kemppainen 2021

Tomi Rautio jatkaa Hokissa. (Kuva: Tuomas Juntunen)