Tiedote 30.5.2017
Kajaanin Edustushokki ry sai 24.5. Suomen Jääkiekkoliiton lisenssikomitealta päätöksen, jossa seuralle ei myönnetty Mestis-lisenssiä tulevalle pelikaudelle 2017–2018. Seura voi valittaa päätöksestä 30 päivän kuluessa Urheilun oikeusturvalautakuntaan.
Lisenssin eväämiseen vaikuttivat muun muassa seuraavat seikat:
Seuran verovelka on kasvanut edellisistä vuosista jatkuvasti, mikä Mestiksen kilpailusääntöjen mukaisesti saa kasvaa vain yhtenä kautena. Seuraavalla hakukerralla se saa olla saman verran kuin verovelan kasvua edeltäneellä kaudella.
Lisenssikomitea toteaa lisäksi, että vaikka seura saisi verottajan kanssa aikaan maksuohjelman, niin maksuohjelma tulisi olemaan tiukka. Ottaen huomioon seuran toimittaman talous- ja toimintasuunnitelman, on pidettävä epätodennäköisenä ja aiheuttavan suuren riskin sille, ettei seura pysty suoriutumaan alkavasta lisenssikaudesta.
Yhteenvetona lisenssikomitea lausuu, että Kajaanin Edustushokin talous on ollut viime vuodet raskaasti tappiollista, eikä yhdistyksen tilaa ole pystytty korjaamaan lainkaan.
Kuten aikaisemmin olemme tuoneet esille, Kajaanin Edustushokki ry on ollut jo vuosikausia vaikeassa taloudellisessa tilanteessa. Seuran velat ovat peräisin kymmenen edellisen vuoden tappiollisista tuloksista, pois lukien kausi 2015–2016, jolloin taloudellinen tulos oli voitollinen. Tappiollisten kausien velkaa on yritetty hoitaa toiminnan ohessa, siinä kuitenkaan onnistumatta.
Velkataakka, niiden korot sekä perintäkulut ovat kasvaneet niin suureksi, että ne ovat syöneet koko ajan toimintapääomaa hyvin merkittävästi. Toiminnan jatkaminen tässä tilanteessa on käynyt mahdottomaksi.
Suurimmat velkojat ovat Kajaanin kaupunki ja verottaja. Kaupungin velka on noin 140 000 euroa ja verovelka noin 309 000 euroa. Lisäksi on vielä muita velkoja, joiden yhteissumma on noin 80 000 euroa.
Lisenssipäätöksen jälkeen seurajohto on tutkinut mahdollisuuksia ja käynyt neuvotteluja eri tahojen kanssa, miten tilanne voitaisiin kääntää kajaanilaisen jääkiekkoilun hyväksi ja vielä pelata nykyisellä tasolla. Nämä neuvottelut eivät ole kuitenkaan tuottaneet sellaisia realistisia tuloksia, joilla voitaisiin luoda toimintaedellytyksiä toiminnan jatkamiselle tällä tasolla, ottaen huomioon Jääkiekkoliiton kilpailusäännöt.
Tässä tilanteessa olemme päättäneet hakeutua konkurssiin oma-aloitteisesti. Näillä toimilla pyrimme turvaamaan ensinnäkin sen, että nykyiset pelaajasopimukset tulevalle kaudelle puretaan välittömästi. Pelaajat voivat vapaasti hakea uutta seuraa ja sopimusta tulevalle kaudelle. Lisäksi kajaanilaisella edustusjääkiekkoilulla olisi mahdollisuus nopeallakin aikajänteellä järjestäytyä uudelleen ja hakea paikkaa Jääkiekkoliiton kilpailusarjoissa.
Tämänhetkinen tilanne on tietysti suuri menetys kajaanilaiselle jääkiekkoväelle ja koko Kajaanille perinteisenä Mestis-paikkakuntana. Kaikkia vaikutuksia ei varmasti voida vielä arvioida, sen näyttää tulevaisuus.
Kuitenkin se voidaan todeta, että työtä tarvitaan paljon ja nopeasti, jotta tilanne voidaan palauttaa nykyiselle tasolle.
Kajaanin Edustushokin puheenjohtaja,
Seppo Pussinen