Toimiston jouluterveiset: Kelkka on kääntymässä oikeaan suuntaan

Syksy on vaihtunut talveksi ja tämän jutun ilmestyessä Mestistä on pelattu 22 kierrosta.

Kauteen lähdettäessä tiesimme, että sarjasta on tulossa meille erittäin haastava. Tiesimme myös sen, että jos aiomme saada pisteitä, pitää maalivahti- ja puolustuspelin olla lähes täydellistä. Kun voitamme pelejä, niin voitot ovat usein tiukkoja maalin pelejä, eivätkä mitään maalijuhlia.

Aiempiin Mestis-kausiin verrattuna otteluiden sisällä Hokki on ollut poikkeuksellisesti alakynnessä. Alkukausi on ollut kaikille uuteen sarjaan opettelua. Sarja lähti hyvin käyntiin, mutta myös Mestis-arki tuli nopeasti vastaan.

Loppukautta ajatellen Mestiksen pelirytmiin pääseminen on tärkein asia. Pelit tasoittuvat automaattisesti, kun torjunnat alkavat olla tasan tai Hokille edullisia. Silloin meille alkaa jäädä peleistä keskimäärin enemmän pisteitäkin.

 

Joukkueessa on ollut alkukaudella positiivisia onnistujia. Parivaljakko Tuomas KomulainenJarkko Harjula on tehnyt viime aikoina tuhoisaa jäljellä, ja nyt kun Samu Pyykkönen nousi tehokaksikon keskelle, meillä alkaa olla hyvä ja tehokas ykköskenttä tähän sarjaan.

Joka kerta kun meille on tullut pisteitä, niin Teemu Seppänen on pelannut maalilla loistavasti. Ei Sepikään silti pysty illasta toiseen kantamaan koko joukkuetta reppuselässä.

Kokeneen Jyri Junnilan tulo on näkynyt ennen kaikkea siinä, että hän on pystynyt tuomaan joukkueeseen tärkeitä asioita, joita voittamiseen tarvitaan. Junnila ei ole ehkä joukkueen paras pistenikkari, mutta hän on erinomainen joukkuepelaaja, joka auttaa vieruskavereita suoriutumaan paremmin.

Neljässä ottelussa missä Junnila on pelannut, Hokki on voittanut kolme. Ainoa tappiokin tuli yhdellä maalilla ja aivan viime hetkellä.

 

Kainuulaisille nuorille Mestis on kova koulu ja varmasti työ kantaa hedelmää, kun nuoret saavat lisää pelejä alle. Toivottavasti katsojien kärsivällisyys riittää.

Positiivisinta viime aikoina on ollut, että peli on kääntymässä oikeaan suuntaan. Jäljellä on vielä 28 peliä ja niissä jaossa vielä 84 pistettä. Uskoisin, että puolet pisteistä saamalla säilytämme Mestis-paikan ilman karsintoja. Se olisi ensimmäisenä Mestis-kautena kova suoritus.

Hyvällä onnistumisella joukkueella on kaikki eväät mennä vielä pudotuspeleihin. Pudotuspeliviiva on karannut kuitenkin jo sen verran, että joukkueen pitää pelata loppukausi aivan taitojensa äärirajoilla. Mutta siihen on hyvät mahdollisuudet.

 

Tulevan kauden suunnittelu on jo alkanut. Urheilutoimenjohtaja yhdessä pelaajatarkkailijan ja hallituksen kanssa kartoittavat meille tulevaisuuden pelaajia. Kärkihankintojen pitää olla pääosin kasassa jo maaliskuussa, jotta pystymme ensi kaudella pelaamaan pudotuspeleissä.

Kun maalivahti, kolme keskushyökkääjää ja kolme pakkia (joista yksi on ns. puukätinen peruspakki) ovat kasassa, niin joukkue alkaa kasautua sen jälkeen luonnollisesti. Pelaajakin miettii tulevaa joukkuettaan sen mukaan, pystyykö se pärjäämään tulevalla kaudella.

Jarkko ja Pasi joutuivat kauden alla erittäin kovaan paikkaan lähtiessään viemään kokematonta ryhmää kohti Mestis-taipaletta. Joissakin asioissa on voinut olla pientä takkuilua, mutta kokonaisuutena homma on mennyt eteenpäin. Mitä enemmän pelejä tulee alle, sitä vahvemmaksi valmennuskaksikko muodostuu.

 

Talous kiinnostaa aina. Kaikilla urheiluseuroille on varmasti nyt ja tulevaisuudessa tiukkaa. Hokki Kainuu Oy on linjannut, että kuljemme kaikissa asioissa talous edellä. Vain sillä ajatustavalla varmistamme, että Kajaanissa pelataan kiekkoa myös tulevaisuudessakin.

Tulevaisuudessa kun nuoret perheet miettivät muuttoa Kajaaniin, yhtenä kriteerinä on toimivat urheiluseurat. Tällä saralla Hokki, AC Kajaani, Haka, KPK, Papas ja kaikki muutkin tekevät kovasti töitä.

Toivottavasti AC Kajaanikin saa rahoituskuvionsa järjestymään, jotta Kajaanissa nähdään 2. korkeimmalla sarjatasolla myös jalkapalloa tulevana kesänä.

 

Hokki pelaa vielä kaksi kotiottelua ennen joulua: la 14.12. Hokki–Peliitat (hyväntekeväisyysottelu) ja ke 18.12. Hokki–Jokipojat.

Seura aloittaa joulun vieton torstaina 19. joulukuuta yhteisellä ruokailulla talkoolaisten, joukkueen ja koko Hokki-perheen kesken.

Joululomalta palaamme ryminällä kehiin kahdella tulikuumalla paikallisottelulla IPK:ta vastaan. IPK johtaa tätä kirjoittaessa sarjaa ja heillä on käytössä Mestis-tasolle äärimmäisen kova ja tulivoimainen joukkue.

 

Lopuksi toivotan kaikille urheilua seuraaville ihmisille mukavaa joulun aikaa!

Terveisin,
Epi