Tulikuumat joukkueet kohtaavat derbyssä – Samu Pyykkönen: ”Toivottavasti hallilla on hyvin yleisöä”
Lauantaina kamppaillaan kauden kolmas Viitostien derby Kajaanin Hokin ja Iisalmen Peli-Karhujen välillä. Aiemmat kaksi kohtaamista ovat molemmat päättyneet IPK:n voittoihin.
Joukkueet lähtevät lauantai-illan otteluun huippuvireestä. Hokki on voittanut neljä edellistä ottelua, IPK puolestaan on voittanut kymmenestä viimeisimmästä ottelusta yhdeksän.
Hokki-hyökkääjä Samu Pyykkönen odottaa lauantai-illan ottelua innolla.
– Joululoma on lusittu ja edessä on paikallispeli, toivottavasti hallilla on hyvin yleisöä. IPK:lla on ollut hyvä alkukausi ja meilläkin on lähtenyt rullaamaan tuloksen valossa. Toivottavasti huomenna nähdään tiukka peli, Pyykkönen sanoo.
Pyykköselle IPK-ottelut tuovat lisälatausta, sillä keskushyökkääjä kiekkoili kaksi edellistä kautta Iisalmessa. Pahin jännitys on kerennyt kuitenkin kadota jo aiempien kohtaamisten aikana.
– Vastassa on tuttuja ukkoja, tosi mukava lähteä vääntämään niitä vastaan.
Oma piste-ennätys uusiksi jo ennen joulua
Kauden ensimmäinen puoli meni SuPS-kasvatin osalta loisteliaasti. Uusi piste-ennätys (9+8=17) syntyi jo ennen joulutauolle menoa.
Pyykkösen mukaan tuloksentekoa on avittanut isompi rooli. Viime viikkojen ajan hän on kiekkoillut Jarkko Harjulan ja Tuomas Komulaisen kanssa ykkösketjussa.
– Olen nyt päässyt rooliin, jossa pisteitä odotetaan. Ylivoima-aikaa on tullut paljon ja kiekollisessa pelissä on tullut onnistumisia. Vierellä on kuumat ketjukaverit, joka tietenkin auttaa tuloksenteossa.
– Parannettavaa on vielä loppukautta ajatellen.
Pyykköselle tuli myös ennen joulua täyteen 300 Mestis-ottelua. Lauantain IPK-ottelu on hänelle uran 302. runkosarjaottelu Mestiksessä.
Päivitys pelaajatilanteeseen
Viikonlopun IPK-otteluista loukkaantumisten takia sivussa ovat puolustajat Risto Mattila ja Toivo Pennanen. Kaksikkoa odotellaan kehiin tammikuun alkupuolella.
Jyri Junnila jatkaa Hokin vahvuudessa ottelukohtaisella sopimuksella ainakin viikonlopun IPK-otteluiden ajan. Lukko-puolustaja Antti Palojärven laina on loppukauden mittainen, mutta Lukolla on oikeus kutsua pelaaja halutessaan takaisin. Palojärvi on toipunut loukkaantumisen jälkeen pelikuntoon ja hän on mukana viikonlopun IPK-otteluissa.
Ässä-puolustaja Aleksi Varttisen lainasopimus päättyi ennen joulua. Myös keskushyökkääjä Sami Tamminen on palannut KooKoon vahvuuteen. Hokki selvittää mahdollisten lainapelaajien tilannetta uudelleen vuodenvaihteen jälkeen.
Paikallisottelut:
La 28.12. klo 18.30 Hokki–IPK
Su 29.12. klo 16.00 IPK–Hokki
Ennakkolipunmyynti Hokin toimistolla lauantaina klo 11–14 ja netissä.
Esiotteluna kumppanipeli Hokki All Stars vs IPK All Stars klo 16–17 harjoitusjäähallissa. Pelaajat ovat pääosin seurojen yhteistyökumppaneita. Tapahtumaan on vapaa pääsy!
Ilmainen fanimatka Iisalmeen
Hokki ja Hokki Fun Club järjestävät vieraspelimatkan sunnuntaina 29.12. Iisalmeen IPK–Hokki-otteluun. Matka on ilmainen.
Mukaan mahtuu 50 ensimmäistä ilmoittautunutta. Lähtö jäähallilta klo 14.00.
Sitovat ilmoittautumiset: toimisto@hokki.fi tai Mika Huusko 050 3511 039