Tuomas Ahtonen ei tyydy vain pelaamiseen – KuKi-kasvatti haluaa tehdä tulosta

Kuhmolainen Tuomas Ahtonen palasi tulevaksi kaudeksi Kainuuseen neljän Kuopiossa ja yhden Joensuussa vietetyn kauden jälkeen. Kainuuseen Kuhmosta lähtöisin oleva Ahtonen palaa hyvillä fiiliksillä.

– Mukana on paljon tuttuja jätkiä Kuhmosta, Suomussalmelta ja Kajaanista. Sellaisia, joiden kanssa ollaan pienempänä väännetty samoja pelejä, joskus vastakkain ja joskus samalla puolella. Kaikkien joiden kanssa olen puhunut tästä jääkiekkoilusta, niin tämä on tähänastisen uran hienoin joukkue. Täällä tulee tosi hyvin toimeen kaikkien kanssa, 20-vuotias Ahtonen myhäilee.

– Jotenkin se kainuulaisuus varmaan yhdistää, samat jutut lentää ja kaikki tuntee toisensa.

Kun Ahtosta kysyy kuvailemaan itseään, yksi sana nousee eniten pintaan: röyhkeys. Se näkyy hänen pelaamisessaan. Kuhmolaislähtöinen laitahyökkääjä menee röyhkeästi vastustajan maalille ja ajaa taklauksensa loppuun asti.

– Olen erittäin fyysinen, röyhkeä ja omasta mielestäni kaikin puolin hyvä joukkuepelaaja. Tuon fyysisyyttä joukkueeseen, se on suurin vahvuuteni, Ahtonen kertoo.

– On minulla apuja hyökkäyspäähänkin: osaan pelata maalinedustalla, pystyn ohjaamaan ja pelaamaan maskissa. Sitä kautta pystyn tekemään tulostakin, laitahyökkääjä lisää.

Tulevalla kaudella Ahtosella on tavoitteena ottaa isompaa roolia ja tekemään tulosta. Suomen Cupin otteluiden, joissa hän toimi ykköskentässä Jarkko Harjulan ja Tuomas Komulaisen kanssa, perusteella roolia tuloksentekoyksikössä on tarjolla.

– Ainakin tällä hetkellä näyttää, että olisi roolia tarjolla. Totta kai jokainen rooli on tärkeä, mutta itsellä ainakin tavoitteena on päästä uralla eteenpäin. Mestis ei ole se paikka, missä haluan pelata koko elämää, vaan tähtään SM-liigaan. Mitä isompi rooli, niin sen mukavampi on pelata, Ahtonen myöntää.

”Pystyn olemaan tässä sarjassa hyvä pelaaja”

Viime kaudella Ahtonen debytoi Mestiksessä Jokipoikien riveissä. Kauden mittaan Ahtoselle tuli esille se, että hän voi pelata Mestiksessä omilla vahvuuksilla.

– Aluksi tavoitteena oli ottaa pelipaikka, mutta havahduin, että täällähän pärjää ja tuli fiilis, että pystyn tekemään tehopisteitä. Siinä mielessä hyvä kausi, että pääsin mukaan miesten peleihin, sillä nyt on paljon helpompi lähteä tulevaan kauteen. Tiedän mitä Mestis on ja mitä se vaatii.

– Pleijareissa tajusin sen, että pystyn pelaamaan omilla vahvuuksilla ja pystyn olemaan tässä sarjassa hyvä pelaaja.

Kajaaniin tulevaksi kaudeksi tulevan joustokaukalon Ahtonen näkee hyödylliseksi turvallisuuden takia.

– Tottakai se on turvallisempi kuin vanhan liiton kaukalo. Se on siitäkin hyvä, ettei kenellekään satu mitään vakavampaa. Ei sitä pelitilanteessa kiinnitä huomiota, mutta ei taklatessa ole ikinä tarkoitus vahingoittaa ketään. Kun menee täysillä, niin onhan se parempi, ettei ihan betoniseinään tarvitse törmäillä.

Taklaavana ja röyhkeästi pelaavana pelaajana Ahtonen myöntää hänellä olevan ainekset viihdyttäväksi pelaajaksi.

– Viime vuosina on tullut huomattua sen, että kun näissä Mestis-peleissä käy enemmän väkeä kuin junnupeleissä, niin kyllä se yleisö tykkää taklaamisesta.  Kun yleisö on mukana ja syttyy ”pommeihin”, niin sehän vain antaa itselle lisäboostia tehdä sitä hommaa, Ahtonen kertoo.

Klemetin esimerkki motivoi eteenpäin

Ahtonen oli yksi neljästä KuKi HT:sta KalPaan lähteneistä pelaajista. Hänen lisäksi seuraa vaihtoi Hokissa pelaava Jussi Vikholm, KalPan A-junioreissa pelaava Teemu Pyykkönen ja KalPan edustusmiehistöön murtautunut Aleksi Klemetti.

– Aika KalPassa oli hyvää. Oli iso etuoikeus, että sain pelata joukkueessa, jossa pärjättiin ja sai olla osa joukkuetta, jolla voitettiin kaksi mestaruutta A- ja B-junioreissa. Sai kehittää itseään pelaajana, harjoitella monipuolisesti ja valmentajat olivat hyvät, Ahtonen listaa.

– Vähän jäi harmittamaan, etten pystynyt ottamaan paikkaa Liigassa, mutta nyt olen päässyt Mestikseen ja miesten peleihin. Ei tässä ole mitään menetetty, nyt mennään täysillä eteenpäin.

Klemetin murtautuminen liigamiehistöön herättää myös Ahtosessa toivoa tulevaisuutta kohti.

– Allun kanssa oltiin kämppiksiä pari vuotta ja olemme hyviä kavereita, soittelemme paljon toisillemme. Siinä mielessä hyvä juttu, että aina haluaa kaverien pärjäävän, mutta samalla voi itsekin miettiä, että samoja juttuja tuolla tehdään. Se ei ole iso hyppy ja sinne on mahdollista itselläkin päästä.

– Mukava ollut seurata, hän on ollut yksi kentän kurkoista ja parhaita pelaajia. Se motivoi itseäkin tekemään hommia, että pääsisi samoihin kaukaloihin.

Tähtäimessä läpimurto

Hokin tavoitteeksi tulevaksi kaudeksi Ahtonen kertoo pudotuspeleihin pääsemisen. Omassa tavoitteessa hän on yhtä röyhkeä kuin kaukalossa.

– Henkilökohtaisesti tavoitteena on lyödä läpi Mestiksessä ja päästä isompiin ympyröihin. Aika kovilla odotuksilla lähden tässä kauteen, en tyydy enää saan pelata, vaan haluan myös tehdä tulosta ja auttaa sitäkin kautta joukkuetta.

– Joukkueena tavoitteena on päästä pudotuspeleihin. Väitän, että meidän joukkueella on mahdollisuudet minne vaan, kunhan puhalletaan yhteen hiileen ja jatketaan sillä tavalla, miten on nytkin mennyt, Ahtonen päättää.

 

Fakta:
Tuomas Ahtonen
Lempinimi: Tumppi
Syntynyt: 2.3.1999 Kuhmo
Pituus: 181cm
Paino: 92kg
Aiemmat seurat: KuKi HT, KalPa, Jokipojat