TUTO saapuu Kajaaniin

Kajaanissa nähdään viime kevään pronssiottelun uusinta, kun TUTO Hockey saapuu Hokin isännöitämäksi. Joukkueet ovat kohdanneet toisensa kahdesti kuluvan kauden aikana, joista pisteet ovat tasan 3-3.

Kajaanin Hokki ja TUTO Hockey ottavat yhteen kolmatta kertaa kuluvan kauden aikana, kun turkulaiset saapuvat Kajaaniin lauantain otteluun. Kauden kaksi aikaisempaa ottelua ovat menneet kotijoukkueille, kun Hokki voitti lokakuussa TUTOn luvuin 4-1 ja TUTO voitti linnapaidat joulukuussa Turussa 3-1. Ottelu on myöskin viime kevään pronssiottelun uusinta, tuolloin Hokki oli vahvempi luvuin 2-5.

— Kova ja tasainen peli tulossa, kuten meillä on minun aikana ollut heitä vastaan. Keskiviikosta pitää muutamia juttuja parantaa, että voidaan pelata pisteistä. Oman joukkueen osalta se on selvä lähtökohta, kommentoi Hokin päävalmentaja Jari Laukkanen.

Hokki joutuu lähtemään otteluun kapealla hyökkääjäringillä, sillä edellisessä ottelussa Janne Pälveen ajamaksi tullut Eetu Patronen liittyy pitkäaikaisloukkaantuneiden listalle Sami Anttilan, Matti Kaarlelan, Jarkko Harjulan ja Christoffer Seppelinin seuraan.

— Eilen päivitin Patrosen tilannetta, että missä mennään. Ei ollut onneksi joutunut jäämään sairaalaan. Sairasloman pituudesta ei ole tietoa, mutta sen verran kova tälli oli kyseessä, että hänet voi varmasti laittaa siihen samaan pitkäaikaisloukkaantuneiden listaan. Yhdeksän hyökkääjää ja kahdeksan puolustajaa on huomenna käytettävissä ja niillä mennään. Kaikki miehet, jotka jalkeille saadaan kirjautetaan pöytäkirjaan, kertaa Hokki-käskyttäjä joukkueen pelaajatilannetta.

Lauantaina on Antti Lehtosen vuoro aloittaa maalissa. (Kuva: Roosa Kurkinen)

Lauantaina on Antti Lehtosen vuoro aloittaa maalissa. (Kuva: Roosa Kurkinen)

Hokki-TUTO Hockey Kajaanin jäähallissa lauantaina 23.1 kello 17.00.