Ullbergille yhden ottelun pelikielto – Taskinen viikonlopuksi Hokin puolustukseen

Kajaanin Hokin puolustaja Robin Ullberg on määrätty yhden ottelun pelikieltoon. Ullberg lensi ulos lauantaina 2. joulukuuta pelatussa Hokki–KOOVEE-ottelussa.

Pelikielto on määrätty Ullbergille erotuomarin raportin sekä videoleikkeen perusteella. Ullberg kärsii rangaistuksensa 8. joulukuuta pelattavassa KHT–Hokki-ottelussa.

Robin Ullberg huilaa perjantain KHT-ottelun pelikiellon vuoksi. (Kuva: Tuomas Juntunen)

Hokin puolustus saa viikonlopuksi vahvistusta KeuPa HT:sta, kun Ville Taskinen, 21, hyppää kajaanilaisten mukaan viikonlopun vierasreissulle. Taskisen lainapesti kattaa viikonlopun kolme vierasottelua.

Taskinen on pelannut tällä kaudella kaksi ottelua Mestistä KeuPassa. Lisäksi hän on edustanut Suomi-sarjan D-Kiekkoa, jossa hän on iskenyt 12 otteluun tehot 3+8=11.

– Taskinen tulee näytille hyvään paikkaan, fyysisesti kovaan kolmen pelin viikonloppuun. Hän on hyvin liikkuva puolustaja, joka teki viime kaudella JYPin A-nuorissa hyvät pisteet puolustajaksi, Hokin päävalmentaja Jukka Niiranen kertoo.

Hokki pelaa viikonloppuna kolme vierasottelua. Hokki kohtaa vieraissa Porin Karhu HT:n, Naantalin VG-62:n sekä Kaarinan HCIK:n. Kaiken kaikkiaan Hokki pelaa vielä viisi ottelua ennen joulutaukoa.

Hokin ottelut ennen joulutaukoa:
Pe 8.12.2017 KHT–Hokki klo 19.00
La 9.12.2017 VG-62–Hokki klo 17.30
Su 10.12.2017 HCIK–Hokki klo 13.30
La 16.12.2017 Hokki–FPS klo 18.30
Su 17.12.2017 S-Kiekko–Hokki klo 17.00

Taskisen tilastot – Eliteprospects

Puolustaja Ville Taskinen pelaa Hokin takalinjoilla viikonlopun vierasotteluissa. (Kuva: KeuPa HT)