Vaasalainen taskuraketti viihtyy Kajaanissa

Vaasalainen Christoffer Seppelin, 23, aloittaa syksyllä jo kolmannen kautensa Kajaanin Hokin riveissä. Energisistä otteistaan tunnettu laitahyökkääjä viihtyy Kajaanissa hyvin, ja valmentaja Jari Laukkasen jatkaminen linnapaitojen peräsimessä helpotti myös Seppelinin päätöstä tulevan kauden pelipaikasta.

– Olen viihtynyt Kajaanissa mainiosti. Tämä on kiva ja pieni paikkakunta. Kaikki on toiminut organisaatiossa erinomaisesti ja seurassa on töissä osaavia ihmisiä, Seppelin hehkuttaa.

– Olen erityisesti tykännyt pelata Papun alaisuudessa. Hän pitää laadukkaita treenejä, joten on kiva jäädä Hokkiin pelaamaan.

Seppelinin viime kausi meni isoilta osin pilalle loukkaantumisten vuoksi. Hän ehti kirjauttaa runkosarjassa 32 otteluun tehot 7+4, mutta tammikuussa tulleen vamman vuoksi Seppelin palasi tositoimiin vasta 3. finaaliottelussa.

– Henkilökohtaisesti olen tyytyväinen alkukauteen. Vaikka joukkue pelasi keväällä hienosti, niin silti minulla jäi paljon hampaankoloon, kun en itse päässyt pelaamaan.

Toukokuussa leikkauksessa käyneen Seppelinin kuntoutuminen sujuu kuitenkin suunnitelmien mukaan.

– Kävin leikkauksessa toukokuun viimeisenä päivänä, ja olen päässyt osittain treenaamaan jo täysillä. Suurimmaksi osaksi treenaaminen on vielä kuntouttamista, mutta ilman takapakkeja olen heti jääkauden alkaessa täydessä iskussa.

SONY DSC

Christoffer Seppelin viihdyttää Kajaanissa myös jatkossa.

Edessä tärkeä kausi

Sarjan parhaisiin alivoimapelaajiin kuuluva Seppelin kuuluu alkavalla kaudella Hokin kokeneeseen kaartiin. Kaksi aiempaa kautta ovat sujuneet linnapaitojen alemmissa ketjuissa, mutta tulevalla kaudella vaasalainen tähyää isompaan vastuuseen.

– Puolustaminen on aina ollut vahvuuteni ja menin siinä myös viime kaudella eteenpäin. Jos kuitenkin haluaa päästä Mestiksestä ylöspäin, niin hyökkäyspäässä pitäisi pystyä luomaan enemmän tilanteita.

– Olen yrittänyt saada kesän aikana lisää voimaa, jotta pärjäisin entistä paremmin kamppailupelaamisessa. Olemme myös käyneet Papun kanssa keskusteluja, että voisin pelata vielä entistäkin fyysisemmin ja röyhkeämmin.

Tuleva kausi on Seppelinin uran kannalta tärkeä. Hänen tähtäin on Liigassa, mutta unelman saavuttaminen vaatii paljon töitä. Päävalmentaja Laukkanen kuitenkin tietää, millä tavalla vaasalaisesta pystytään tekemään liigatason pelaaja.

– Seppelinillä on edessä pelillisesti iso vuosi. Meillä on hyvin selkeä päämäärä, että teemme hänestä ensi kauden aikana liigapelaajan, ja olemme tietoisia millä keinoilla se onnistuu. Hän on meille tärkeä alivoima- ja puolustuspään pelaaja, mutta hänen pitää ottaa siinä omassa ruudussaan vielä askeleita eteenpäin ja pelata joukkuetta auttavalla tavalla, Laukkanen kertoo.

Laukkanen uskoo myös, että Seppelinillä on ensi kaudella paljon annettavaa joukkueelle myös hyökkäyssuunnassa.

– Kyllä ne tehopisteet sieltä sitten tulevat, kun kokonaisvaltainen pelaaminen menee eteenpäin. Se on myös valmennukselle iso voimavara, kun lähtökohtaisesti 3-ketjusta löytyy noinkin kokenut pelaaja, jolla on paljon edellytyksiä ja potentiaalia ottaa askeleita eteenpäin ja nostaa omaa hierarkiaa kauden aikana.

Toiveena uusi kiekkohurmos

Seppelinin palkintokaapista löytyvät kahdella edelliskaudelta pronssi ja hopea. Tulevan kauden tavoitetta on siis turha edes kysyä.

– Vaasassa olen kavereiden kanssa käynyt sitä paljon läpi, että nyt palkintokaapista löytyy pronssi ja hopea, mutta yksi puuttuu. Mikään muu kuin kulta ei kelpaa.

Viime keväänä Kajaanissa elettiin pitkästä aikaa kiekkohurmosta. Puolivälieräsarjan ratkaisevassa 7. ottelussa Kajaanin jäähallissa nähtiin peräti 1420 katsojaa. Suurempia yleisömääriä Kajaanin jäähallissa on nähty ainoastaan finaalikeväinä 2007 ja 2008. Keskimäärin Hokin viime kevään pudotuspeliotteluita seurasi 1162 silmäparia.

– Pudotuspelit osoittivat sen, että kyllä lätkä kiinnostaa ihmisiä täällä Kainuussa. Oli hienoa seurata sivusta, miten Hokki alkoi olla toistuvasti puheenaiheena kahvipöydissä. Olisi kiva saada useammin runkosarjassakin samanlainen fiilis halliin.

Kovana taklaajana tunnettu Seppelin lupaa, että hän pyrkii omalla panoksella sytyttämään kotiyleisöä entistä kovempaan huutoon.

– Sen huomaa välittömästi pelaajana, kun katsomossa on paljon ääntä ja väkeä. Se tuo lisää fiilistä pelaamiseen. Jos yleisö vaan syttyy, niin lupaan käydä ajamassa vastustajan pakkeihin muutaman extrakovan taklauksen, Seppelin virnuilee.