VÄLIERÄENNAKKO: Hokki hakee revanssia kahden edelliskauden pettymykselle

Ensimmäisenä joukkueena puolivälieristä jatkoon edennyt Kajaanin Hokki kohtaa välierissä Kouvolan KooKoon. Hokki ja KooKoo kohtaavat jo kolmantena kautena peräkkäin, ja tällä kertaa Hokki haluaa korjata kahden edelliskauden pettymykset. Ottelusarja alkaa maanantaina Kouvolassa, ja ensimmäisen kerran Kajaanissa pelataan keskiviikkona.

Asetelmat Hokin ja KooKoon väliseen ottelusarjaan ovat herkulliset. KooKoo on lähettänyt Hokin kahtena edelliskautena kesälomalle puolivälierävaiheessa. Keväällä 2012 KooKoo kaatoi Hokin otteluvoitoin 4–2 ja viime keväänä KooKoo oli pahoista loukkaantumishuolista kärsittynä Hokkia etevämpi voitoin 4–0.

Ilmassa on siis revanssihenkeä. Hokki hakee balsamia kahden edelliskauden haavoille ja sen tiedostaa myös Hokin pääkäskijä Petri Mattila.

– Tässä vaiheessa ei ole enää kuin hyvä joukkueita vastassa – taso kovenee ja pidot paranee. Saimme kahtena edellisenä keväänä KooKoolta nenään ja nyt ilmassa on revanssihenkeä, Mattila veistelee.

Hokki kaatoi puolivälierissä HCK:n puhtaasti otteluvoitoin 4–0.

Hokki kaatoi puolivälierissä HCK:n puhtaasti otteluvoitoin 4–0.

Askel kiekollisempaan suuntaan

KooKoo eteni välieriin voittamalla Jokipojat otteluvoitoin 4–1. Vastaavasti Hokki kaatoi seurahistorian ensimmäistä kertaa pudotuspeleissä pelanneen HCK:n tylyin otteluvoitoin 0–4. Hokki-luotsi Mattilan mukaan HCK-sarja on jo unohdettu ja kaikki katseet on suunnattu maanantain ensimmäiseen välierään.

– Mennään peli ja päivä kerrallaan, eikä mietitä vielä tulevia kohtaamisia. Viime viikko meni lepäillessä ja palautellessa, ja olemme jälleen täynnä intoa, Mattila iloitsee.

Joukkueet kohtasivat runkosarjassa neljä kertaa, joissa voitot menivät Hokille 3–1. Keskenäisten otteluiden maaliero meni varsin selkeästi Hokille luvuin 17–9.

– Runkosarjan kohtaamiset antavat uskoa omaan tekemiseen. KooKoo on vielä astetta kiekollisempi joukkue kuin HCK. He haluavat olla paljon kiekossa, ja juuri kiekollinen peli leimaa vahvasti heidän tekemistään. Myös puolustussuuntaan KooKoo on tiivimpi joukkue, Mattila kuvailee tulevaa välierävastusta.

Keskenäiset ottelut tällä kaudella:
2.10.2013 Hokki – KooKoo 5–1
15.11.2013 KooKoo – Hokki 1–5
6.12.2013 Hokki – KooKoo 7–4
31.1.2014 KooKoo – Hokki 3–0

Hokki sai tuulettaa runkosarjassa peräti 17 kertaa KooKoon kustannuksella.

Hokki sai tuulettaa runkosarjassa peräti 17 kertaa KooKoon kustannuksella.

Karppinen: ”Osalle tuskallisen pitkä tauko”

Kaksi Liigamestaruutta Oulun Kärppien riveissä voittanut Veikko Karppinen odottaa maanantaina alkavia välieriä jo vesi kielellä. Hokki-kasvatin mukaan joukkue on saanut keskittyä rauhassa tuleviin koitoksiin.

– Tämä viikko on mennyt todella hyvin. Olemme levänneet ja harjoitelleet sopivassa suhteessa, että olisimme sitten valmiita maanantaina, Karppinen toteaa.

Hokki pelasi edellisen kerran viikko sitten sunnuntaina, jolloin puolivälieräsarja HCK:ta vastaan päättyi Hokin komeaan 4–1-kotivoittoon. Sen jälkeen joukkue on saanut huilata rauhassa viikon verran. Joillekin tauko on kuitenkin tuntunut liian pitkältä.

– Osalle tämä on ollut jopa tuskallisen pitkä tauko, Karppinen naurahtaa viitaten ympärillä oleviin joukkuekavereihin.

– Olisihan tässä voinut olla lyhyempikin tauko, mutta ei tämä minua haittaa kovin paljoa. Ainakin kaikilla on energiavarastot täynnä ensi viikolla, Karppinen jatkaa.

Veikko Karppinen (kesk.) on päässyt pudotuspeleissä myös tehopisteiden makuun.

Veikko Karppinen (kesk.) on päässyt pudotuspeleissä myös tehopisteiden makuun.

Karppinen on yltynyt kevään tosipelin alkaessa kovaan lentoon. Pääosan pudotuspeleistä Karppinen on pelannut yhdessä Samu Pitkäsen ja Samu Pyykkösen yhdessä kanssa. Myös tehoja on syntynyt mukavaan tahtiin, sillä neljässä pelaamassaan ottelussa Karppinen on kasannut tehot 1+2=3. Samalla tehosaldo osoittaa komeaa lukemaa +6.

– Välillä näinkin päin. On mukava saada tehoja näissä niin sanotuissa tosipeleissä. Koitetaan jatkaa välierissä samalla tavalla, Karppinen päättää.

Kotiotteluiden ennakkolipunmyynti käynnistyy maanantaina

Mestiksen välierät pelataan paras seitsemästä -järjestelmällä. Finaalipaikkaan vaaditaan siis neljä voittoa.

Ma 24.3. KooKoo – Hokki
Ke 26.3. Hokki – KooKoo
Pe 28.3. KooKoo – Hokki
La 29.3. Hokki – KooKoo
Ma 31.3. KooKoo – Hokki (tarvittaessa)
Ke 2.4. Hokki – KooKoo (tarvittaessa)
Pe 4.4 KooKoo – Hokki (tarvittaessa)

Kaikki pudotuspeliottelut alkavat kello 18.30.

Ennakkolipunmyynti kotiotteluihin alkaa maanantaina. Hokin toimisto on avoinna kello 9–15 välisenä aikana.