VÄLIERÄENNAKKO: Hokki lähtee välieriin haastajana

Toista vuotta peräkkäin Mestiksen mitalipeleissä pelaava Kajaanin Hokki kohtaa välierissä Mikkelin Jukurit. Runkosarjan voittanut Jukurit eteni välieriin vakuuttavasti ja lähtee ottelusarjaan ennakkosuosikkina. Välierät alkavat maanantaina.

Kajaanin Hokin ja Mikkelin Jukureiden välinen välieräsarja käynnistyy maanantaina. Runkosarjan voittanut Jukurit kaatoi puolivälierissä sarjanousija KeuPa HT:n puhtaasti otteluvoitoin 4-0. Keuruulaiset onnistuivat tekemään ottelusarjassa vain kaksi maalia ohi ranskalaisvahti Ronan Quemenerin. Koko ottelusarjan maaliero meni Jukureille murskaavasti 22–2.

Runkosarjassa neljänneksi sijoittunut Hokki joutui sen sijaan puolivälierissä tiukille JYP-Akatemian kanssa. Ainoastaan ottelusarjan ensimmäinen ottelu Kajaanissa päättyi kotivoittoon, muissa viidessä ottelussa vierasjoukkue poistui kaukalosta voittajana. Hokki eteni ottelusarjasta lopulta jatkoon voitoin 4–2.

– Otettiin kaikki ansaitusti pari päivää vapaata jääkiekosta. Tänään aamulla palasimme sorvin ääreen ja aloimme keskittyä tähän välieräsarjaan. Kävimme tietyt asiat läpi Jukureiden pelaamisesta, mutta jokainen peli on omanlaisensa, joten turha tässä on alkaa liikaa ylivalmentamaan, Hokin päävalmentaja Jari Laukkanen kertoo.

Tuleva välieräsarja on seurojen Mestis-historian neljäs pudotuspelisarja. Aiemmat kolme ottelusarjaa osuivat peräkkäisille kausille 2005–2008. Keväällä 2007 joukkueet kohtasivat Mestiksen finaaleissa, jolloin Hokki pääsi juhlimaan mestaruutta puhtaasti otteluvoitoin 3–0.

Niko Saarenpää on ollut mukana kaikissa Hokin ja Jukureiden välisissä pudotuspelisarjoissa.

Niko Saarenpää on ollut mukana kaikissa Hokin ja Jukureiden välisissä pudotuspelisarjoissa.

Hokin ja Jukureiden playoff-historia

Kausi 2005-2006, välierät: Jukurit – Hokki 3–2
22.3.2006 Jukurit – Hokki 5–1
24.3.2006 Hokki – Jukurit 0–1
25.3.2006 Jukurit – Hokki 2–3
27.3.2006 Hokki – Jukurit 3–1
29.3.2006 Jukurit – Hokki 5–1

Kausi 2006-2007, finaalit: Jukurit – Hokki 0–3
4.3.2007 Jukurit – Hokki 2–3 JA
6.3.2007 Hokki – Jukurit 3–1
7.3.2007 Jukurit – Hokki 0–1 (Kooste: http://bit.ly/1FPPTmF)

Kausi 2007-2008, välierät: Hokki – Jukurit 3–2
17.3.2008 Hokki – Jukurit 4–1
19.3.2008 Jukurit – Hokki 3–4
20.3.2008 Hokki – Jukurit 3–7
22.3.2008 Jukurit – Hokki 2–1
25.3.2008 Hokki – Jukurit 6–2 (Kooste: http://bit.ly/1HjourK)

Hokki niskan päällä runkosarjassa

Runkosarjan ykkönen Jukurit on ollut äärimmäisen kovassa kevätkunnossa. Edellisistä 17 ottelusta mikkeliläiset ovat hävinneet vain kaksi. Hokki oli vastaavasti ennen pudotuspelejä kovassa iskussa kotikaukalossa, sillä linnapaidat nappasivat 11 peräkkäisestä kotiottelusta vähintään yhden pisteen.

Jukurit ja Hokki kohtasivat runkosarjassa kuusi kertaa. Voitot menivät Hokille 4–2 ja Kalevankankaalla pelatuista kolmesta ottelusta Hokki haki tylysti kolme voittoa piste-erolla 9–0. Peräti neljä ottelua päättyi yhden maalin erolla ja muut kaksi ottelua päättyivät kahden maalin erolla.

Anthony Guttig edusti viime kaudella vielä Hokkia.

Anthony Guttig edusti viime kaudella vielä Hokkia.

– Kuusi kertaa olemme pelanneet vastakkain, joten Jukurit on tuttu joukkue sekä pelaajille että valmentajille. Verrattuna JYP-Akatemia-sarjaan, tästä tulee ehkä hieman selkeämpi rytmistä peliä molemmilta joukkueilta. Ainakin runkosarjassa Jukurit oli siltä osin erilainen vastustaja kuin Akatemia.

– Edelleenkin tärkeintä on kuitenkin se, että oma pelaaminen kestää. Sen kautta pohjalta ainakin me itse etenemme, Laukkanen muistuttaa.

Jukureiden paras pistemies runkosarjassa oli Oula Palve, joka iski 49 ottelussa tehot 20+32=52 ja sijoittui pistepörssissä toiseksi heti KooKoon Juuso Rajalan jälkeen. Myös kesken kauden mikkeliläisten vahvuuteen liittynyt Miikka Männikkö oli runkosarjassa vahvassa iskussa. Männikkö iski pelaamissaan 12 Jukuri-ottelussa hurjat tehot 3+15. Syksyllä LeKissä pelannut Männikkö sijoittui lopulta pistepörssin neljänneksi.

Jukuri-pelaajista pistepörssin kymmenen parhaan joukkoon ylsi myös viime kaudella Hokkia edustanut Anthony Guttig. Ranskalaishyökkääjän pistesaldo 45 ottelussa oli 13+29=42. Tehopuolustaja Santeri Lukka voitti puolustajien pistepörssin tehopisteillä 11+27=38.

Lisää mielenkiintoa sarjaan tuo myös se, että Jukureiden päävalmentaja Antti Pennanen toimi viime kaudella Laukkasen aisaparina KalPassa. Laukkanen kuitenkin muistuttaa, että valmentajat eivät pysty ratkaisemaan ottelusarjaa.

– Molempien toimintatavat ja -mallit ovat puolin ja toisin tiedossa, mutta kumpikin varmasti tiedostaa sen, että valmentajat eivät tätä sarjaa ratkaise vaan pelaajat. Me yritämme kaikilla toiminnoilla tukea ja auttaa pelaajaa, että hän pystyy suorittamaan parhaalla mahdollisella tavalla. Se ajatus on varmasti meillä molemmilla samanlainen.

Kohtaamiset runkosarjassa:
12.9.2014 Hokki – Jukurit 3-4
25.10.2014 Jukurit – Hokki 2-3 (Maalikooste: http://bit.ly/1C27WU7)
29.10.2014 Hokki – Jukurit 3-2 (Maalikooste: http://bit.ly/1HlQkHm)
26.11.2014 Hokki – Jukurit 1-2 (Maalikooste: http://bit.ly/1GGmjyn)
7.1.2015 Jukurit – Hokki 0-2 (Maalikooste: http://bit.ly/1IeSkik)
28.1.2015 Jukurit – Hokki 1-3 (Maalikooste: http://bit.ly/1OlZgOU)

Yhteenveto (Jukurit–Hokki):
Voitot: 2–4
Pisteet: 6–12
Maalit: 11–15

Kokooonpanot

Hokin kokoonpanosta maanantaina ottelusta ovat sivussa maalivahti Timo Niemi sekä hyökkääjät Tomas Mikus ja Niklas Näppi. Niemi ja Mikus ovat loukkaantuneina, Näppi on poissa sairastumisen vuoksi. Niemen ollessa sivussa Hokin maalilla torjuntavastuun kantaa Antti Lehtonen.

– Mikus ja Niemi eivät ole ainakaan sarjan alkuun käytettävissä. Näppi on vatsataudissa, toivottavasti tauti ei lähde leviämään. Tämä on kolmas kerta tällä kaudella, kun joukkueessa on vatsatautia liikenteessä. En pysty käsittämään, miten tämä on edes mahdollista, Laukkanen puhisee.

– Positiivista oli kuitenkin se, että Toivo ja Niva pystyivät pelaamaan puolivälierissä ja molemmat ovat myös täydessä iskussa heti välierien alusta saakka.

Kahden ottelun pelikiellosta vapautunut Valtteri Parikka palaa maanantaina linnapaitojen kokoonpanoon. Myös koko puolivälieräsarjan sairastumisen vuoksi huilannut Samu Pyykkönen tekee paluun kokoonpanoon.

Jukureiden sairastupa on tyhjä.

Välierien aikataulu:

Ma 23.3.2015 klo 18.30 Jukurit – Hokki
Ke 25.3.2015 klo 18.30 Hokki –  Jukurit
Pe 27.3.2015 klo 18.30 Jukurit – Hokki
La 28.3.2015 klo 17.00 Hokki –  Jukurit
Ti 31.3.2015 klo 18.30 Jukurit – Hokki (tarvittaessa)
To 2.4.2015 klo 18.30 Hokki –  Jukurit (tarvittaessa)
La 4.4.2015 klo 17.00 Jukurit – Hokki (tarvittaessa)

Lipunmyynti välieriin alkaa maanantaina 23. maaliskuuta kello 9.00 Hokin toimistolla sekä lippupisteessä (http://bit.ly/19bMW2K). Kaikki Hokin vierasottelut ovat nähtävissä ilmaiseksi Hokkiklubilla.

Antti Lehtonen kantaa torjuntavastuun Hokin maalilla.

Antti Lehtonen kantaa torjuntavastuun Hokin maalilla.