Valmennuksen kuulumiset: Haluamme taistella paikan pudotuspeleihin

Vielä vuoden vaihtuessa oli erittäin epäselvää, tulisivatko tämän kauden Mestis-pelit jatkumaan. Valmentajan näkökulmasta oli mietittävä mikä tilanteessa oli järkevintä: jatkaa silti harjoituksia joukkueena vai antaa pelaajien itse huolehtia kunnostaan?

Totta kai huomioon oli otettava myös taloudellinen puoli, sillä tilanne kävi todella haastavaksi seuralle. Harjoittelu on kallista eikä tuloja peleistä tippunut. Harjoitukset päätettiin pitää käynnissä ja iso kiitos sen mahdollistamisesta kuuluukin seuran taustatekijöille, paikallisille yhteistyökumppaneille sekä tukensa antaneille kannattajille. Helmikuun alussa saatiin tieto Mestiksen mahdollisuudesta valtion tukipakettiin ja vain noin viikkoa myöhemmin päätös jatkaa kautta.

Sarjan ollessa keskellä kautta tauolla, emme tietenkään voineet välttyä kokoonpanomuutoksilta. Kolmen pelaajan kanssa purettiin sopimus, heidän suunnatessa pelaamaan muualle ja yhden pelaajan sopimus päättyi vuoden loppuun.

Harmittavasti myös Risto Mattilan kausi päättyi harjoituksissa sattuneen loukkaantumisen vuoksi. Näiden lisäksi neljä pelaajaa aloitti asepalveluksensa tammikuussa ja heidän osallistumista joukkueen toimintaan seurataan viikko viikolta.

Tässä vaiheessa oli siis selvää, että mikäli haluamme selvitä hyvin yli tiiviin ja toivottavasti pitkän kevään, joukkue tarvitsi uusia miehiä tilalle. Lopulta joukkueen mukaan liittyivät puolustajat Eddie Ahlmark ja Tuomo Viitasalo sekä hyökkääjä Jere Helenius. Kasvatimme myös tilaisuuden tullen harjoitusrinkiä omilla junioreilla, kun Eemil Heikura ja Janne Riihimäki liittyivät harjoitusvahvuuteen.

Odotukset loppukauteen ovat selkeät. Haluamme taistella paikan pudotuspeleihin ja mennä sitä kautta niin pitkälle kuin mahdollista. Pari viimeisintä kierrosta ennen taukoa muutettu pelityyli on saatu ajettua kunnolla sisään ja ensimmäiset kaksi ottelua pelien jatkuttua näyttivät hyvältä.

Joukkue on parhaimmillaan todella fyysinen ja pelaa vahvaa, suoraviivaista kiekkoa. Haluamme tehdä kajaanilaisen kiekkoyhteisön ylpeäksi pelaamalla suurella Hokki-sydämellä viimeiseen vihellykseen saakka!

 

Mukavaa kiekkokevättä kaikille!

Niko Eronen

 

Teksti on julkaistu alun perin Kiekkoviestissä 19.2.2021.