Valtteri Ilomäki haluaa kehittyä kiekollisesti Hokissa

Hokin puolustus vahvistuu ensi kaudeksi Valtteri Ilomäellä. Ilves-kasvatin tavoitteena on kehittyä etenkin kiekollisessa pelissä ja olla tulevalla kaudella Hokin johtavia pelaajia.

 

Morjes Valtteri! Miten kesä on tähän asti sujunut?

– Morjesta! Kesä on mennyt hyvin. Olen treenaillut kotipaikkakunnalla Tampereella ja samalla olen pyrkinyt rentoutumaan. Juhannuksena kävin lomareissun Kyproksella ja tulevana maanantaina alkaa intti Kainuun prikaatissa, joten siinähän se loppukesä sitten menee.

 

Miten kesäharjoitukset ovat sujuneet?

– Meillä on ollut hyvä noin 5 hengen ryhmä. Siinä on ollut mukana Jere-Matias Alanen, Kristian Tamminen, Niko Ahoniemi ja pari pelaajaa on käynyt mukana muutaman treenin. Olen tehnyt aika paljon räjähtävää voimaa.

– Olen päässyt treenaamaan kesällä Tampereen HDC:llä (Hockey Development Center) luistelua ja laukausta. Luistelua on kuvattu videolle ja siitä on löytynyt pieniä yksityiskohtia, joita pyrin kehittämään. Ei luisteluun isoja muutoksia ole tarpeen tehdä, mutta niillä pienillä jutuilla voi tehdä eroa muihin.

 

Miksi valitsit Hokin?

– Mietin kauden päätteeksi mihin menen ja Hokki oli minusta kiinnostunut. Olen kuullut siitä paljon, että Kajaanissa armeijan ja pelaamisen yhdistäminen onnistuu hyvin, ja hyväksyin nopeasti Hokin sopimustarjouksen.

Valtteri Ilomäki haluaa ottaa Hokissa urallaan seuraavan askeleen eteenpäin. (Kuva: ilves.com)

Minkälainen kuva sinulla on Hokista ja Kajaanista?

– Tämä on itselle hyppy tuntemattomaan. Kajaanissa olen käynyt kerran pelaamassa LeKin paidassa, mutta siitä reissusta ei saanut isompaa tuntumaa seuraan.

– Joukkueesta tiedän ennakkoon vain Alejandro Ramirezin, jota vastaan olen pelannut junnuvuosina. Muuten en tunne ketään, mutta tilanne oli samanlainen myös lähtiessäni Ruotsiin, kun menin tuntemattomaan joukkueeseen kesken kauden.

 

Minkälainen pelaaja on Valtteri Ilomäki?

– Kaikkensa antava. Pystyn pelaamaan myös kiekollista johtavaa peliä Mestiksessä ja sen ainoan tulevana kautena näyttää. Haen isoa roolia ja toivottavasti pystyn täyttämään ne saappaat.

 

Entä minkälainen ihminen on Valtteri Ilomäki?

– Kyllä mä olen mielestäni aika rento ja mukava kaveri. Mitä olen ymmärtänyt, niin joukkuekaverit ovat pitäneet minusta persoonana ja joukkuepelaajana.

– Jos kopissa on sellainen tilanne, että voi heittää leukaa, niin varmasti jotain juttuja riittää. Kentällä pyrin näyttämään esimerkkiä muille.

 

Minkälaiset ovat odotuksesi ensi kauteen?

– Henkilökohtaisesti minulla on isot odotukset. Tulen vaatimaan itseltäni pelillisesti paljon. Haluan olla kentällä silloin, kun otteluita ratkotaan ja pelata isoja minuutteja. Haluan ison roolin, mutta eivät ne peliminuutit itsestään tule. Tavoite on kehittyä ensi kaudella kiekollisessa pelissä ja näyttää osaamistani.

– Menen uraa eteenpäin kausi kerrallaan. Ei minulla vielä kiire ole, mutta tavoite on vielä joskus päästä Liigaan.

 

Pelasit viimeiset 1,5 kautta Ruotsin Allsvenskanissa (2. korkein sarjataso). Mitä reissusta IK Panternissa jäi käteen?

– Se oli hyvä kokemus. Meillä oli joukkue täynnä hyviä äijiä, eikä siitä reissusta jäänyt oikeastaan mitään muuta negatiivista mieleen kuin se, että joukkueena emme pärjänneet sarjassa. Pääsin samalla näkemään, millainen vaatimustaso Ruotsissa on.

 

Olet pelannut Mestiksessä, Liigassa ja Allsvenskanissa. Miten vertaisit noita sarjoja keskenään?

– Allsvenskanin kärkijoukkueet pystyisivät helposti pärjäämään Liigassa. Ei ehkä ihan mitalipeleihin asti, mutta eivät ne mitään heittopusseja olisi Liigassa. Toisaalta Allsvenskanissa on turhan isot tasoerot, sillä heikommat joukkueet eivät ole niin hyviä. Sarjassa on kovia pelejä ja ei-niin-kovia pelejä.

– Allsvenskanissa peli on aika samanlaista kuin Mestiksessä: ei niin järjestelmällistä ja saa pelata vähän vapaammin sekä luovemmin. Keskiarvoltaan Allsvenskanin taso on Liigan ja Mestiksen välissä.

Ilomäki debytoi Ilveksessä 19-vuotiaana. (Kuva: Ilves.com)

Olet pelannut myös urallasi Pohjois-Amerikassa, eikö vain?

– Kyllä. Kävin B-juniori-ikäisenä yhden kauden vaihto-oppilaana jenkeissä. Kävin samalla high schoolia ja se oli kokonaisuutena hieno kokemus.

 

Olet Ilveksen juniori ja pelannut kasvattajaseurassasi myös 57 liigaottelua. Miltä nousu Liigaan tuntui?

– Olen aina ollut Ilveksen mies ja oli hienoa päästä itse pelaamaan Hakametsässä, jossa olen pienenä katsonut liigapelejä.

– Nousin Liigaan vähän raakileena. Fysiikkapuoli ei ollut valmis liigakaukaloon ja viime vuosina fysiikka on mennyt eteenpäin. Olen painottanut sitä treeneissä.

 

Mitä Liigaan palaaminen sinulta vaatii?

– Ensin fysiikka täytyy olla tikissä, jotta kentällä pystyy kamppailemaan ja luistelemaan muiden tahdissa.

– Myös kiekollinen peli pitää parantua, sillä nykypäivän kiekossa kaikkien pitää pystyä pelaamaan kiekon kanssa. Ei se liigajoukkueen 3. pakkiparin äijäkään ole vain sellainen, että heittää kiekkoa ränniin, vaan peliä pitää pystyä myös avaamaan.

 

Fakta

Nimi: Valtteri Ilomäki
Lempinimi: Tillu
Syntynyt: 25.2.1997 Tampereella
Pituus/paino: 186 cm / 86 kg
Kätisyys: Right
Kasvattajaseura: Ilves
Aiemmat seurat: Ilves, LeKi, IK Pantern (SWE)