Varmistaako Hokki pudotuspelipaikan viikonloppuna?
Kajaanin Hokin taistelu ylemmän jatkosarjan paikasta huipentuu viikonlopun kotiotteluihin Riemua ja Haukkoja vastaan. Hokki varmistaa paikan ylempään jatkosarjaan ja kevään pudotuspeleihin, mikäli Hokki kerää viikonlopun kahdesta ottelusta neljä pistettä.
Suomi-sarjan runkosarjan viimeinen viikonloppu alkaa Hokin osalta lauantaina kotiottelulla Liikunnan Riemua vastaan. Joukkueet kohtasivat toisensa lokakuussa, jolloin Hokki oli vieraissa vahvempi 2–6.
Riemu pelasi edellisen kerran torstaina, jolloin KHT haki Jyväskylästä pisteet jatkoajan jälkeen luvuin 2–3.
– Riemu on kokenut joukkue, jonka hyökkäys on vaarallinen. On hienoa saada alkusarjan ratkaisevat ottelut kotikentälle, Hokin päävalmentaja Jukka Niiranen kommentoi.
– Sunnuntaina tiedämme, lähdemmekö jatkosarjan otteluihin Tampereelle vai Naantaliin. Tietysti haluamme pelata ylempää jatkosarjaa, mutta nyt meidän pitää vain keskittyä asioihin mihin voimme vaikuttaa, eli omaan tekemiseen ja pelaamiseen. Playoffseja pelataan varmasti Kajaanissa keväällä.

Hokki tarvitsee viikonloppuna tehoja Martins Vitolinsin johtamalta kakkosketjulta. (Kuva: Tuomas Juntunen)
Hokin kokoonpanosta puuttuvat viikonlopun otteluista loukkaantumisista kärsivät Niko Saarenpää, Ville Taskinen ja Vili Kauppinen.
Lisäksi Niki Huovinen, Erno Räisänen, Tuomo Viitasalo ja Patrik Koivisto ovat sivussa armeijakiireiden takia.
– Pelaamme ottelun tiiviillä kokoonpanolla, kolmella kentällä, mutta se ei haittaa, Niiranen kertoo.
Hokin alustava kokoonpano Riemu-otteluun:
27 Tommi Klemetti – 13 Jaakko Heiskanen – 19 Peter Gápa
23 Riku Korhonen – 26 Martins Vitolins – 15 Heikki Klemetti
14 Robert Locans – 12 Oscar Leppänen – 22 Toni Koskinen
11 Jesse Niskanen
10 Alejandro Ramirez – 95 Jarkko Heikkinen
6 Robin Ullberg – 28 Micke Niemelä
7 Juho-Ville Kyllönen – 70 Alexander Liulchuk
5 Olli-Pekka Tuikka (7. puolustaja)
3 Aaro Peltonen (AM) –
NÄIN JATKOSARJAN PAIKAT RATKEAVAT
Runkosarjan tilanne (pelatut ottelut, pisteet, maaliero):
1. Hunters 28, 66p (+70)
2. JHT 29, 63p (+72)
3. Pyry 28, 60p (+61)
4. KOOVEE 29, 56p (+38)
5. HCIK 29, 56p (+30)
6. FPS 28, 56p (+16)
———————————
7. Hokki 28, 55p (+44)
JHT, Hunters ja Pyry ovat varmistaneet paikkansa ylemmässä jatkosarjassa.
Mikäli joukkueet ovat runkosarjan jälkeen tasapisteissä, ratkeaa sarjasijoitus maalieron perusteella.
SIJOISTA 4–7 TAISTELEVIEN VIIMEISET RUNKOSARJAN OTTELUT
La 13.1.
FPS–VG-62
Hokki–Riemu
Su 14.1.
HCIK–Hunters
KOOVEE–S-Kiekko
Hokki–Haukat
VG-62–FPS