Vieraskiertue käyntiin kahdella voitolla
Hokin kolmen ottelun viikonloppu käynnistyi kahdella voitolla. Porissa KHT kaatui 5–6 (0–3, 1–1, 4–2) ja Naantalissa VG-62 taipui luvuin 1–6 (0–1, 0–2, 1–3). Edessä joukkueella on vielä ottelu Kaarinassa HCIK:ta vastaan sunnuntaina.
Hokki venytti pisteputkeaan kahdeksan ottelun mittaiseksi viikonlopun aluksi. Porista haetun nihkeän 5–6-voiton jälkeen vastaan asettui VG-62, joka hävisi kajaanilaisille 1–6.
Ottelun ratkaisijoiksi Hokista nousivat kahden maalin miehet Jaakko Heiskanen ja Niki Huovinen. Heiskanen avasi maalihanat ensimmäisessä erässä Niko Saarenpään syötöstä.
Toisen erän alkuun KeuPasta lainalla oleva Ville Taskinen lisäsi johdon kahteen maaliin niittaamalla Tommi Klemetin syötöstä lämärin Joona Ikosen selän taakse. Erän lopussa Hokin kakkosketju taiteli taululle 0–3-maalin nopean hyökkäyksen päätteeksi. Heikki Klemetti tarjoili laidasta Martins Vitolinsille, joka syötti vielä Huoviselle takatolpille, eikä Huovinen erehtynyt.
Kolmannen erän alkuun Heiskanen ja Huovinen niittasivat vielä illan toisensa 53 sekunnin sisällä toisistaan. Ajassa 49.50 Erno Räisänen iski läpiajosta Hokin jo kuuden maalin karkumatkalle. Paria minuuttia myöhemmin Henry Isberg rikkoi Markus Leinosen nollapelin, mutta 1–6-maalia lähemmäs VG-62 ei enää päässyt.
– Tänään pelasimme ehjemmän pelin kuin eilen. Eilen saimme hyvän avauserän ja pääsimme hyvin peliin mukaan, mutta pelasimme kurittomasti viimeisissä erissä. Onneksi siitä selviydyttiin kuitenkin voittajana. Tänään viisikot pysyivät ehjempinä ja ainakin itselle jäi sellainen kuva, että energiaa jäi vielä huomiselle, Hokin päävalmentaja Jukka Niiranen kertoo.

Jaakko Heiskanen avasi Hokin maalihanat Naantalissa. (Kuva: Tuomas Juntunen)
”Huomenna pelin luonne muuttuu”
Hokin ottelut jatkuvat sunnuntaina 13.30 Kaarinassa HCIK:ta vastaan. HCIK on sarjassa kolmen pisteen päässä Hokista kaksi ottelua enemmän pelanneena.
– Huomenna menemme pieneen kaukaloon, kova taistelu tulossa. Viikonlopun kaksi aiempaa peliä olemme pelanneet isossa kaukalossa ja olemme olleet ennakkosuosikkina. Huomenna pelin luonne muuttuu. Sellainen tuntuma on, että olemme odottaneet huomista tavallaan enemmän.
– Olemme saaneet jaettua peliaikaa tasaisesti, pisteitä on tullut ja toisaalta myös itseluottamustakin riittää huomiselle.
Hokin maalia Naantalissa vartioi Kiekko-Vantaasta lainalle tullut Markus Leinonen. Debyytti Hokki-paidassa onnistui loistavasti, sillä torjuntoja kertyi 35 kappaletta ja taakse pääsi vain yksi veto.
– Hyvä peli Leinoselle, harmittava harha annettiin, josta se yksi maali syntyi. Hyvä ja varma esitys häneltä, hyvä tulo joukkueeseen häneltä. Illan ja aamun aikana mietimme huomisen kokoonpanon, Niiranen päättää.

Erno Räisänen iski Hokin 6-0-johtoon VG-62:a vastaan. (Kuva: Tuomas Juntunen)
KHT–Hokki 5–6 (0–3, 1–1, 4–2)
Maalit:
6.13 0–1 Locans (Leppänen)
10.49 0–2 Räisänen (T. Klemetti, Heikkinen)
16.50 0–3 Liulchuk (Leppänen, Locans)
30.30 0–4 T. Klemetti (Niskanen, Räisänen)
32.19 1–4 Nuto (Vianto, Valla)
44.49 2–4 Korvenpää (Lampo)
45.35 3–4 Nuto AV
46.06 3–5 Huovinen (H. Klemetti, Vitolins) YV
47.13 3–6 Gápa (Liulchuk, Heiskanen) VoM
51.23 4–6 Reyn (Nuto)
57.33 5–6 Korvenpää (Lammi, Ketola) IM
Torjunnat:
Niklas Lehti 14+14+8=36
Severi Kinnunen 11+10+13=34
Jäähyt:
KHT 3x2min
Hokki 3x2min
Yleisöä: 49
VG-62–Hokki 1–6 (0–1, 0–2, 1–6)
Maalit:
15.39 0–1 Heiskanen (Saarenpää)
24.29 0–2 Taskinen (T. Klemetti, Räisänen) VoM
38.10 0–3 Huovinen (Vitolins, H. Klemetti)
40.27 0–4 Heiskanen (Gápa, Saarenpää)
41.20 0–5 Huovinen (H. Klemetti, Vitolins)
49.50 0–6 Räisänen (Locans, Leppänen)
51.44 1–6 Isberg (Lehtonen)
Torjunnat:
Juuso Ikonen 10+7+16=33
Markus Leinonen 14+8+13=35
Jäähyt:
VG-62 5x2min
Hokki 4x2min
Yleisöä: 122
Seuraavat ottelut:
Su 10.12.2017 HCIK–Hokki klo 13.30
La 16.12.2017 Hokki–FPS klo 18.30
Su 17.12.2017 S-Kiekko–Hokki klo 17.00