Viikkokatsaus 47/2018 – Työnteon viikko

Viime viikonlopun tulokset:

La 17.11. klo 17.00 Hokki–Hunters 5–1
Su 18.11. klo 18.45 Riemu–Hokki 2–4

Kolme nostoa:

1. Tiivistynyt puolustus. Hokin puolustuspää on tiivistynyt viime aikoina. Viidessä viime ottelussa joukkue on päästänyt yhteensä 10 maalia ja enimillään kolme yhdessä ottelussa.

2. Räisäsen tehoputki. Hyökkääjä Erno Räisänen on päässyt tehoille seitsemässä peräkkäisessä ottelussa. Tuona aikana hän on tehnyt tehot 6+8=14.

3. Neljän ketjun treenit. Alkukauden ajan Hokkia riivannut loukkaantumissuma on hellittämässä. Harjoituksissa mukana on neljä kentällistä pelaajia, jota kautta joukkue saa lisää laatua harjoitteluun.

Niirasen nostot:

– Maalivahtipeli oli todella hyvää viikonlopun molemmissa otteluissa. Tomi Rautio oli meidän avainpelaaja ja otti isoja torjuntoja, kun joukkue tarvitsi niitä.

– Pelin tasossa oli eroa kuin yöllä ja päivällä. Lauantaina pelasimme kotiyleisön edessä hyvän pelin ja sunnuntaina peli oli todella vaikea. Toki syitä on: ottelu oli myöhäispeli ja joukkueella oli kova fyysinen ja henkinen väsymys päällä.

– Yhden pelin viikonloppu on harvinaista herkkua. Voimme keskittyä enemmän harjoitteluun tällä ja tulevalla viikolla, sekä saamme nostettua tehoja ja tehtyä kovemmin töitä.

Erno Räisänen on seitsemän ottelun pisteputkessa. (Kuva: Tuomas Juntunen)

Loukkaantumistilanne viikko 47:

Jarkko Heikkinen (päivä kerrallaan)
Teemu Kemppainen (viikko kerrallaan)
Tuomas Komulainen (3 viikkoa)
Jussi Vikholm (viikko kerrallaan)

Tuleva ottelu:

La 24.11. klo 16.00 Muik Hockey–Hokki