Viikkokatsaus 5/2019 – Kevät lähenee, kamppailu kovenee

Viime viikon tulos:

La 26.1. klo 17.00 JHT–Hokki 9–4

Kolme nostoa:

1. Jälleen maalikarkelot JHT:ta vastaan. Hokin kauden kolmas kohtaaminen JHT:ta vastaan jatkoi maalirikkaiden kohtaamisten putkea. Kauden aiemmat ottelut kääntyivät Hokille 6–2 ja 8–5, mutta lauantaina kalajokiset pitivät pisteet itsellään luvuin 9–4.

2. Mattilan pisteputki. Puolustaja Risto Mattila on kauden edetessä ottanut yhä vahvemmin tuttua pistetehtailijan roolia itselleen. Nyt joukkueen varakapteeni seilaa yhdeksän ottelun pisteputkessa, jonka aikana hänellä on tehot 7+9.

3. Onko D-Kiekko jälleen hankala vastus? Jyväskyläläinen D-Kiekko saapuu Kajaaniin lauantaina. Joukkueiden kaksi aikaisempaa kohtaamista ovat olleet tiukkoja pelejä. Syksyn aikana molemmat veivät kotiottelun nimiinsä, ensin Hokki luvuin 6–5 ja myöhemmin D-Kiekko lukemin 7–4.

Niirasen nostot:

– Erikoistilanteet ratkoivat peliä lauantaina. Ylivoima on ollut aiemmin hyvää, mutta nyt JHT teki kolme alivoimalla ja kolme ylivoimalla. Olemme saaneet erikoistilanteilla pisteitä aiemmin, mutta nyt meillä oli sillä puolella todella huono päivä.

– Kamppailupelaaminen kovenee. Kaikki jäljellä olevat ottelut ovat kovia, eikä huonoja vastuksia ole. Siinä kamppailun merkitys kasvaa. Treenaamme nyt sitä kovemmaksi ja se on treeneissä painopisteenä.

– Viikonloppuna vastassa on hyvä hyökkäysjoukkue. Aikaisemmista otteluista voitot ovat tasan 1–1 ja molemmat ottelut ovat olleet maalirikkaita. Nyt meillä täytyy saada päästettyjen maalien määrää pienemmäksi.

Risto Mattilalla on käynnissä pitkä pisteputki. (Kuva: Tuomas Juntunen)

Loukkaantumistilanne viikko 5:

Micke Niemelä (päivä kerrallaan)
Jimi Nylund (päivä kerrallaan)
Jussi Vikholm (paluun ajankohta avoin)

Tuleva ottelu:

La 2.2. klo 17.00 Hokki–D-Kiekko