Viimeinen ottelu ennen joulutaukoa
Kajaanin Hokki lähtee viimeiseen koitokseensa ennen joulutaukoa, kun kajaanilaiset kohtaavat Keuruulla KeuPa HT:n perjantaisessa ottelussa.
Kajaanin Hokki ja KeuPa HT ovat kohdanneet toisensa kuluvan kauden aikana kahteen kertaan, joista voitot ovat menneet tasan. Ensin Hokki voitti keuruulaiset Kajaanissa syyskuun viimeisessä kamppailussa luvuin 2-1, mutta KeuPa maksoi kalavelat marraskuun lopussa Keuruulla jatkoaikavoitolla luvuin 4-3.
— Kova vieraspeli tiedossa, muutama viikko takaperin hävittiin Keuruulla jatkoajalla, joten ei varmasti tarvi joukkuetta isommin motivoida. Normaaliin tapaan ollaan valmistauduttu otteluun, maanantaista torstaihin, niin kuin ohjelma on antanut myöten. Sen osalta ei mitään ihmeempiä, normaali ja kova sarjapeli tiedossa, Hokin päävalmentaja Jari Laukkanen kommentoi.
Tiistaina Hokin sopimuspelaajat Markus Piispanen ja Aleksi Mäkelä sekä Kärppä-laina Sami Anttila pelasivat Oulun Kärppien mukana, kun joukkue kaatoi Porin Ässät. Kaikki kolme pelaajaa ovat Hokilla käytettävissä perjantain ottelussa. Pelistä sen sijaan on varmuudella sivussa aiemmin loukkaantuneet Jarkko Harjula, Taneli Siikaluoma ja Ville Vittaniemi, lisäksi Matti Kaarlelan pelaaminen on epävarmaa. Hokissa Kärpistä lainalla oleva Antti Kalapudas on sen sijaan terveiden kirjoissa, mutta leireilee nuorten maajoukkueen mukana, tavoitteenaan paikka MM-miehistössä.
— Kaarlela on just lääkärin pakeilla. Mies otti osumaa tuossa lauantaisessa Jokipojat-ottelussa ja on ollut jäältä sivussa koko viikon. 90 prosentin todennäköisyydellä mies ei ole pelikuntoinen, mutta otetaan lopullinen varmistus vielä. Jos se kymmenen prosenttia toteutuu tuossa kun mies käy lääkärillä niin se on hyvä, mutta itse olen laskenut että Kaarlela on sivussa ottelusta. Omia pelaajia meillä on hyökkäjien osalta 12 vaikka Kaarlela ei pystyisi pelaamaan. Jos Kaarlela pelaa niin meillä on 13 hyökkääjää ja 6 puolustajaa, joten pelaajiston puolesta meidän tilanne on hyvä, arvioi Laukkanen.
KeuPa HT-Hokki perjantaina 18.12 kello 18.30 Keuruun jäähallilla.